Kielijelppi > Kirjoitusviestintä > 1. Tieteellinen kirjoittaminen > Minä tieteellisessä tekstissä

Minä tieteellisessä tekstissä

Oma ääni ja vieras teksti

Tieteellisen tekstin täytyy sekä antaa tietoa että saada lukija lukemaan tieto.
(Niemelä, Lagerspetz, Lagerspetz & Näätänen 1991: 82.)

Sujuva teksti on kirjoittajan hallinnassa koko ajan. Kirjoittaja järjestää ja käsittelee asiaansa omasta näkökulmastaan päämäärä mielessään. Kaikki valinnat on pyrittävä tekemään tietoisesti. Koko teksti on kulkenut kirjoittajan pään läpi ja on
siksi yhtenäinen kokonaisuus. Tätä tarkoittaa kirjoittajan oman äänen kuuluminen tekstissä.

Lukijaa lähelle tulee teksti, jossa kirjoittajan kädenjälki näkyy. Tämä ei tarkoita spekulointia, jaarittelua tai tunneperäisiä reaktiota, vaan näkemyksellistä, havainnollista ja mietittyä otetta tekstiin (Karvonen 1996: 35). Tutkimuksen tarkoitus on selostaa tulokset ja perustella ne, ja tutkimusprosessia selostetaan vain siltä osin kuin on tarpeen tutkimuksen läpinäkyvyyden takaamiseksi. Niinpä tutkijan reaktiot, prosessi kenties yllättävinekin vaiheineen ja mahdollisine harhapolkuineen jäävät tekstin ulkopuolelle.

Tieteelliseltä tekstiltä vaadittava objektiivisuus ja konventioiden noudattaminen ei tarkoita puisevaa tai vaikeaselkoista kieltä. Myöskään tylsyys ei ole hyve minkäänlaisissa teksteissä.

Sen, että teksti on tukevasti kirjoittajan otteessa, voi osoittaa monin tavoin. Jo näkökulman valinta tekstiin on merkki kirjoittajan omasta äänestä. Myös lähteiden valikoiva referointi ja niiden liittäminen sujuvasti omiin ajatuksiin voi osoittaa tutkijan omaa otetta − sitä että kirjoittaja on paitsi lukenut taustakirjallisuutta myös ymmärtänyt ja ajatellut lukemaansa.

Saako minä-muotoa käyttää tieteellisessä tekstissä?

Tieteellisessä kirjoittamisessa vallitsee useanlaisia konventioita siitä, kuuluuko minä-muoto eli yksikön ensimmäinen persoona tieteelliseen tekstiin. Yleissääntönä voidaan pitää, että kirjoittaja käyttää ensimmäistä persoonaa aina kun on itse vastuussa jostain selostamastaan valinnasta tai päätelmästä. Passiivin käyttö tällaisissa yhteyksissä saattaa jopa johtaa harhaan.

Seuraavissa esimerkeissä ensimmäisessä käytetään passiivia, toisessa käytössä on kolmas persoona (subjektina on sana aineisto) ja kolmannessa ensimmäinen:

  1. Tämän tutkimukseen aineisto on rajattu käsittämään vain suomenkielisiä tekstejä.
  2. Aineisto käsittää vain suomenkielisiä tekstejä.
  3. Rajaan aineistoni käsittämään vain suomenkielisiä tekstejä.

Kaikki edellä mainitut ovat hyväksyttäviä, kunhan ne ovat yksitulkintaisia. Passiivi ja ei-inhimillinen subjekti häivyttävät kirjoittajan roolin tutkimuksen tosiasiallisena tekijänä.

Monikon ensimmäistä persoonaa, me-muotoa, edellä esitetyn kaltaisissa tapauksissa tulee käyttää vain silloin, kun on aidosti kyse useasta tekijästä. Me-muoto ei korvaa esimerkiksi passiivia.