Teksti saa muodon

Aluksi hahmotellaan koko tekstin runko. Mitä suuremmasta työstä on kyse, sitä suurempia asiakokonaisuuksia aluksi jäsennellään. Tärkeää on päättää, mitä asioita ja missä järjestyksessä tekstissä haluaa sanoa. Tämä on hyvä miettiä jo tekstin jäsentelyssä.

Teksti voidaan jäsentää monella eri tavalla. Samasta aiheesta näyttäytyy eri puolia sen mukaan, miten asian jäsentää. Erilaiset työt vaativat erilaisia tapoja, mutta pääasia ei ole rakentumisperiaate, vaan se, että periaate tukee tekstiä. Jokaisesta tekstistä on siis erikseen mietittävä, millaista rakennetta se vaatii.

Vaikka tekstin kokonaisrakenne on hyvä suunnitella, se myös elää kirjoitusprosessin aikana. Esitysjärjestys ei siis ole tekstin prosessointijärjestys. Ei siis kannata huolestua, jos alkuperäiseen suunnitelmaan tulee muutoksia tai se ei sellaisenaan toteudu.

Tieteellisen tekstin jäsentymisestä

Eri alojen tieteellisissä teksteissä on käytössä erilaisia konventioita siitä, missä järjestyksessä asiat esitetään. Niihin perehtyy parhaiten lukemalla oman alansa tutkimusta ja kirjallisuutta.

Tieteellisen tutkielman lopullinen järjestys saattaa olla ennalta hyvinkin määrätty. Toisilla aloilla taas esitysjärjestys muotoutuu työn näkökulmien kautta. Teorian ja metodin esittelystä ja analyysista kannattaa tähdätä lukijaa ja omaa argumentointia palvelevaan esitystapaan. Seuraavassa kaksi esimerkkiä sisällysluetteloista.

Esimerkki sisällysluettelosta
(linkkiä klikkaamalla pääset lataamaan PDF-muotoisen tiedoston)

Erilaisia rakentumisvaihtoehtoja

Klassisia tieteellisen kirjoittamisen malleja ovat muun muassa seuraavat:

Yksityisestä yleiseen -rakennetta kutsutaan myös induktioksi. Siinä johtopäätökset syntyvät esimerkiksi aineiston analyysista yleistämällä. Tämän rakenteen vastakohdassa, deduktiossa, taas alkuhypoteesia testataan yksittäistapausten tai aineiston avulla. Usein samassa tutkimuksessa on sekä induktiota että deduktiota − itse asiassa induktiota ei ole ilman teoreettisia alkuoletuksia. Esimerkiksi aineiston valinta ja rajaus nojaa tiettyihin teoreettisiin ja metodisiin lähtöoletuksiin aineiston edustavuudesta.

Temaattinen tai vertaileva rakenne perustuu asian käsittelyyn analyysin ja tulkinnan pohjalta niin, että yhdestä asiasta esitellään pohtien ja perustellen eri näkökulmia, joita verrataan toisiinsa. Teksti jäsentyy jaksoiksi, joissa asioita esitellään eri puolilta toisiinsa nähden.

Hierarkkisessa rakenteessa tekstin eri luvut seurailevat asian jäsentymistä ylä- ja alakäsitteisiin.

Ongelma−ratkaisu-rakenteessa ensin esitetään ongelma, ristiriita tai kysymys, johon kirjoittaja esittää ratkaisun, selityksen tai vastauksen. Kirjoittajan tehtävä on osoittaa, miksi katsoo jonkin asian ongelmaksi.

Puhdasta jonkin tyypin rakennetta harvoin on. Yleensä teksti on monen jäsennystavan yhdistelmä. Tärkeintä on niin selkeä rakenne, että se tukee argumentointia.

Rakenne mietitään tekstin mukaan

Sanomalehtiuutinen on erilainen teksti kuin vaikkapa kakkuresepti. Koska teksteillä on eri käyttötarkoitus, niillä on myös erilainen rakenne. Niinpä pro gradu -tutkielma voi hyvin edetä induktiivisesti ja temaattisesti mutta luentopäiväkirja kronologisesti.

Kun tekstiä on jo jonkin verran kirjoitettuna, kannattaa tarkistaa, mihin järjestykseen palaset asetellaan. Lopuksi kannattaa aina tarkistaa, että teksti etenee johdonmukaisesti jonkin periaatteen mukaisesti.

Tekstin kokonaisrakenne ei ole mikään pikkuseikka luettavuuden kannalta. Jos kirjoittaja on miettinyt huolella tekstinsä järjestyksen, lukija paitsi lukee vaivatta myös vakuuttuu helpommin kirjoittajan sanottavasta. Hyvä teksti osoittaa lukijalle, mikä tekstissä on tärkeää.